Miten palasit islamiin?

[Harb]

Tämä on minun tarinani:

Salam alaykum siskot ja veljet islamissa

Minun tarinani "miten minä palasin islamiin" alkaa jo yli 20 vuoden takaa. Olen aina ollut kiinnostunut historiasta ja tutustuttuani Suomen, Pohjoismaiden ja Euroopan historiaan suuntasin mielenkiintoni vanhempiin aikoihin eli aloin lukea Lähi-idän muinaishistoriaa ja jatkoin siitä sitten kohti nykyisempiä aikoja. Ehdin päällisin puolin tutustua alueella syntyneisiin aikaisempiin uskontoihin mm. muinaisessa Sumerissa, Mesopotamiassa jne. Sitten päädyin aikaan jolloin Islam syntyi. Koraani on aina ollut vanhempieni kirjahyllyssä joten "syventääkseni ymmärrystäni" asiasta luin senkin.

Asia olisi varmaan jäänyt siihen mutta noin parikymmentä vuotta sitten matkustelin hieman Lähi-idässä ja tapasin monia muslimeita. He vaikuttivat minusta mukavilta, ihan normaaleilta ihmisiltä ja aloin kysellä heiltä hieman heidän uskonnostaan. En ollut pitänyt aiemminkaan muslimeita tai arabeja pahoina ihmisinä, sillä olin tehnyt töitä ihmisoikeusasioissa Palestiinan puolesta jo vuosia.

Palattuani Suomeen aloin miettiä islamia enemmän ja enemmän ja luin Koraanin muutaman kerran uudestaan ja se alkoi tuntua enemmän "minun jutultani". Samoin luin kaikki kirjat jotka islamista vain löysin; ajalla ennen internetiä tarjonta ei valitettavasti ollut kovin laaja. Löysin kyllä tietoa mutta minusta alkoi tuntua että olin vain juhta joka kantoi selässään kirjoja ymmärtämättä niiden sisältöä. Erityisen vaikea minun oli määrittää mielessäni mikä Jumala/Allah oikein on; olen syntyisin ateistisesta luterilaisperheestä. Yritin ajatella että Jumala on osa tätä maailmaa mutta en siltikään löytänyt Häntä. Sitten käänsin ajatukseni toisinpäin ja ajattelin että tämän maailman on siis oltava osa Jumalaa.

Silloin jokin avautui sydämessäni; oli kuin näkisin islamin kauneuden mutta ymmärsin etten ollut vielä valmis. Minun ja tämän kauneuden välillä tuntui olevan muuri. Seisoin yksin muurin ulkopuolella haluten mennä sisään mutta kuinka. Jatkettuani tätä mietiskelyä tajusin että muurissa oli portti. Yritin avata sitä mutta se oli lukossa eikä minulla ollut avainta. Minun siis piti palata etsimään avainta mutta kuinka löytää avain jos ei edes tiedä mikä se on, mitä etsiä? Mietin kauan ja luin lisää mm. sanan "jihad" merkityksestä islamissa sekä islamin pilareista. Kun ymmärsin jihadin merkityksen islamissa (siis henkisenä kilvoitteluna), onnistuin lopulta avaamaan portin. Seisoin kynnyksellä, halusin sisään mutta en voinut astua yli kynnyksen. Tunsin itseni niin likaiseksi ja arvottomaksi kaiken sen islamin kauneuden edessä etten uskonut koskaan saavani lupaa mennä sisälle. Tunsin syvää surua ja alistuin siihen mahdollisuuteen ettei minua ehkä koskaan päästetä sisään - siis alistuin Jumalan tahtoon. Samalla hetkellä tunsin saaneesi luvan astua sisään ja silloin minusta tuli muslimi.

Noin kahden viikon kuluttua tästä matkustin lähimpään moskeijaan ja siellä lausuin "shahadan" todistajien läsnäollessa.
Shahadastani on nyt noin 15 vuotta.

Dear Europe,

Sorry about that cloud of ash over your head & that you cant travel anywhere safely. We feel the same way every single day.

Sincerely...
Palestine, Afghanistan and Iraq.

[hidaaja]

maashaALLAAH sisko oli hyvää tarina olet runoilia joka lyötänyt Jumala subhana wata aalaa Alaahu Akbar kiitos sisko kulta

Harb kirjoitti:

Tämä on minun tarinani: Salam alaykum siskot ja veljet islamissa Minun tarinani "miten minä palasin islamiin" alkaa jo yli 20 vuoden takaa. Olen aina ollut kiinnostunut historiasta ja tutustuttuani Suomen, Pohjoismaiden ja Euroopan historiaan suuntasin mielenkiintoni vanhempiin aikoihin eli aloin lukea Lähi-idän muinaishistoriaa ja jatkoin siitä sitten kohti nykyisempiä aikoja. Ehdin päällisin puolin tutustua alueella syntyneisiin aikaisempiin uskontoihin mm. muinaisessa Sumerissa, Mesopotamiassa jne. Sitten päädyin aikaan jolloin Islam syntyi. Koraani on aina ollut vanhempieni kirjahyllyssä joten "syventääkseni ymmärrystäni" asiasta luin senkin. Asia olisi varmaan jäänyt siihen mutta noin parikymmentä vuotta sitten matkustelin hieman Lähi-idässä ja tapasin monia muslimeita. He vaikuttivat minusta mukavilta, ihan normaaleilta ihmisiltä ja aloin kysellä heiltä hieman heidän uskonnostaan. En ollut pitänyt aiemminkaan muslimeita tai arabeja pahoina ihmisinä, sillä olin tehnyt töitä ihmisoikeusasioissa Palestiinan puolesta jo vuosia. Palattuani Suomeen aloin miettiä islamia enemmän ja enemmän ja luin Koraanin muutaman kerran uudestaan ja se alkoi tuntua enemmän "minun jutultani". Samoin luin kaikki kirjat jotka islamista vain löysin; ajalla ennen internetiä tarjonta ei valitettavasti ollut kovin laaja. Löysin kyllä tietoa mutta minusta alkoi tuntua että olin vain juhta joka kantoi selässään kirjoja ymmärtämättä niiden sisältöä. Erityisen vaikea minun oli määrittää mielessäni mikä Jumala/Allah oikein on; olen syntyisin ateistisesta luterilaisperheestä. Yritin ajatella että Jumala on osa tätä maailmaa mutta en siltikään löytänyt Häntä. Sitten käänsin ajatukseni toisinpäin ja ajattelin että tämän maailman on siis oltava osa Jumalaa. Silloin jokin avautui sydämessäni; oli kuin näkisin islamin kauneuden mutta ymmärsin etten ollut vielä valmis. Minun ja tämän kauneuden välillä tuntui olevan muuri. Seisoin yksin muurin ulkopuolella haluten mennä sisään mutta kuinka. Jatkettuani tätä mietiskelyä tajusin että muurissa oli portti. Yritin avata sitä mutta se oli lukossa eikä minulla ollut avainta. Minun siis piti palata etsimään avainta mutta kuinka löytää avain jos ei edes tiedä mikä se on, mitä etsiä? Mietin kauan ja luin lisää mm. sanan "jihad" merkityksestä islamissa sekä islamin pilareista. Kun ymmärsin jihadin merkityksen islamissa (siis henkisenä kilvoitteluna), onnistuin lopulta avaamaan portin. Seisoin kynnyksellä, halusin sisään mutta en voinut astua yli kynnyksen. Tunsin itseni niin likaiseksi ja arvottomaksi kaiken sen islamin kauneuden edessä etten uskonut koskaan saavani lupaa mennä sisälle. Tunsin syvää surua ja alistuin siihen mahdollisuuteen ettei minua ehkä koskaan päästetä sisään - siis alistuin Jumalan tahtoon. Samalla hetkellä tunsin saaneesi luvan astua sisään ja silloin minusta tuli muslimi. Noin kahden viikon kuluttua tästä matkustin lähimpään moskeijaan ja siellä lausuin "shahadan" todistajien läsnäollessa. Shahadastani on nyt noin 15 vuotta.

[Harb]

Kiitos sisko. Olisi kiva lukea muidenkin tarinoita jos viitsitte kirjoittaa.

Dear Europe,

Sorry about that cloud of ash over your head & that you cant travel anywhere safely. We feel the same way every single day.

Sincerely...
Palestine, Afghanistan and Iraq.

[luyfsa]

Tervehdys~

Tämä taitaakin olla ensimmäinen lähettämäni viesti tänne sivustolle.
Olen niinkin uusi tapaus, että en ole vielä lausunut shahadania todistajien läsnäollessa.
Islamia olen tutkinut jo parin vuoden ajan enkä sittenkään koe tietäväni vielä tarpeeksi. Miten peseytyä ja suorittaa rukoukset oikein. Hijabin käyttöönkin vasta totuttelen.
Kumminkin haluan oppia ja joka päivä pyrkiä olemaan parempi muslimi.

Viimeisin, joka todella sai minut varmistumaan halustani palata Islamiin, oli huomata kuinka jatkuvasti vain pohdin ''Mitä muut ajattelevat'' vaikka kovasti väitinkin ajattelevani itseäni ja että ''päätän omasta elämästäni eikä siihen vaikuta muiden mielipiteet''. Tässä olin väärässä.

Jos nyt yrittäisin kertoa tuon tarinani.

Perheen ainoana tyttärenä ja kun 2 vanhempaa veljeä ovat 14 ja 15 vuotta vanhemmat, elin erityisen huomion keskellä koko lapsuusajan. Perheemme asui 10 ensimmäistä vuottani omakotitalossa metsän keskellä suvun tilan mailla. Leikkikavereita ei siis juuri ollut ja äitini on aina ollut erityisen suojeleva minua kohtaan.
Kummatkin vanhempani ovat tehneet uransa poliisivoimissa, joten voitte uskoa että kaikki säännöt ja kiellot tulivat selväksi pienestä pitäen. Ja halusin olla hyvä ja tottelevainen lapsi. En esimerkiksi koskaan ole maistanut tupakkaa ja alkoholiakaan en koskaan aikonut. 18-vuoden jälkeen kavereilla vain on oma vaikutuksensa noihin asioihin.

Äiti kasvoi isossa erittäin uskovaisessa luterilaisperheessä. Sitä kautta ja myös hänen omien kokemustensa pohjalta äitini on uskonnollinen. Hän ei kumminkaan käy kirkossa ja rukoileekin vain itsekseen kun hän kaipaa siitä itselleen voimaa.

15-vuoden iässä ja rippikoulun jälkeen koin itsekin viimein ''uskovani'' ja että olin löytänyt Jumalan. Olin aina pohtinut uskonasioita ja isoisäni kanssa kävimme pitkiä keskusteluja Jumalasta ja uskosta.
Silti vaikka rippikoulun jälkeen pyrin rukoilemaan joka ilta ja toimimaan kuin kunnon kristitty nämä tavat hiipuivat jälleen ja vakaasti aloitettu raamattu jäi lukematta.

Jokin siinä kaikessa vain oli pielessä. Kun ajattelee, että suurin osa Suomen kansalaisista on luterilaisia tai kuuluvat kirkkoon. Niin harvat kumminkaan elävät uskossa. Monille kirkkoon kuuluminen nyt vain sattui olemaan jotain normaalia, sitä kautta nyt helpoiten menee kaikki nuo naimisiinmenot sun semmoiset. Tapoja jotka nyt vain olivat kaikille iskostuneet lapsuusajoista, vaikka he itse olisivatkin ateisteja.

Samalla tavoin huomasin itse kuuluvani kirkkoon oikeastaan vain noista syistä. Kun kaikki muutkin nyt ovat siinä~
En minä koskaan kehdannut kirkkoon yksin mennä, vain yksi kavereistanikin käy yleensä joulukirkossa kun on kuulemma niin kiva laulaa yhteislauluja. Ei siis mitään uskonnollista merkitystä.

Tämä kaikki tuntui niin väärältä. Koin kumminkin uskovani, että on olemassa jokin korkeampi voima ja muiden maailmanuskontojen innoittamana jatkuvasti pohdin tätä. Kuinka jokainen päivä on erityinen, muita pitää kunnioittaa ja kuinka ''jokainen on laulun arvoinen''. Kukaan ihminen ei ole pohjimmiltaan paha ja kaikilla on oikeus onneen.
Samalla tavoin ja myös vanhasta tottumuksesta en tehnyt pahoja. Alkoholikaan ei koskaan todella säväyttänyt. Sitä joi ennemminkin vain muiden seuraksi, mutta hyvin pian huomasin kehittäneeni tavan juoda pari tuopillista vettä jokaisen drinkin välissä~ Pyrkien aina pysymään siinä kunnossa että omin avuin pärjäsi eikä tehnyt typeryyksiä.
Nyt en ole varmaan yli puoleentoista vuoteen edes mennyt baariin sisään. Ihmisetkin lakkasivat kutsumasta kun tajusivat että hyvin harvoin edes suostuin lähtemään, saatikka että siellä baarissa olisi ollut kivaa istuen sohvalla laukkuvahtina kun muut oli tanssimassa ja juoden vettä.

Miten sitten tutustuin Islamiin ja päädyin palaamaan siihen?

Olin hyvinkin pitkälti luonut mielessäni kuvan siitä miten tulisi elää ja pyrkinyt olemaan hyvä kaikkia kohtaan. Kumminkin jokin tästä kaikesta tuntui puuttuvan.
Koska jokin korkeampi voima oli varmasti olemassa. Miten minun sitten oikein oli tarkoitus osoittaa kunnioitukseni tätä kohtaan? Miten olla parempi ihminen?
Pelkkä kiltin tytön käytös ei tuntunut riittävältä.

Islam ja sen ajatukset osoittautuivat olemaan erittäin lähellä omiani!


Noin 2,5-3 vuotta sitten tutustuin sattumalta internetin kautta tähän erittäin mukavaan ja selvästi rehelliseen poikaan.
Tapojeni mukaisesti vastasin hänelle ja pian päädyimmekin keskustelemaan enemmän.
Kävi ilmi että hänen nimensä on Osama ja hän on muslimi.
Vaikka en ole koskaan ollut mikään innokas uutisten seuraaja enkä nykyäänkään omista edes televisiota. Osama Bin Laden-nimi ja muslimi oli tuttu termi.

Kaikkien juttujen perusteella mitä olin kuullut oli minullakin täysin väärä käsitys kaikista noista ympärileikkaus/tasa-arvo/ja muista sellaisista asioista.
Tämän en kumminkaan antanut estää itseäni juttelemasta tämän pojan kanssa.
Hän ei voinut olla paha kun piti kitaran soitosta, urheilusta ja monista samoista bändeistä kuin minäkin
Juttua sitten riitti jos jonkinlaisista aiheista, mutta sitä sitten aina välillä päädyttiin puhumaan Islamista ja hän kertoi minulle tuosta uskonnosta paljon.
Sain huomata että käsitys joka minulla oli, murentui ja luuloni olivat olleet täysin väärät muslimeita kohtaan!
Hän esitteli joitain sivustoja asiasta sekä videoita, joissa puhuttiin Koraanin sisällöstä sekä muslimien tavoista ja miksi näin on.

Kaiken tämän tiedon otin mielenkiinnolla ja luottamuksella vastaan. Molemminpuolinen luottamus sen kuin kasvoi ja hän motivoi minua muutenkin tekemään muutoksia elämässäni, sen sijaan että eläisin katkerana menneisyydestä.
Kuinka ollakaan sitten kummankin tunteet voimistuivat ja pari vuotta sitten tunnustimmekin sitten toisillemme, että ollaan aika ihastuneita toisiimme.

En selitä asioita tuon tarkemmin, mutta hän sitten päätyi opiskelemaan Suomen yliopistoon noin vuosi sitten ja viimein tapasimme. Kumpikin suunnitteli vakavissaan avioliittoa, mutta ''perfektionisteina'' halusimme ottaa rauhassa. Kummankin opinnot jatkuisivat vielä pari vuotta, sitten voisi katsoa miten sujuu.

Puoli vuotta sitten hän kumminkin alkoi epäillä tunteitaan. Kumpikaan meistä ei ollut aiemmin ollut suhteessa, joten hän ei voinut täysin luottaa itseensä tai siihen että todella olisi hyvä minulle siinä määrin mitä olin häntä auttanut ja rakastanut.
Toisin sanoen hän ei kokenut ''ansaitsevansa'' minua. noh nuo ovat meidän välisiä seikkoja setvittäviksi. Kumminkin olemme pysyneet erittäin hyvinä ystävinä ja se ei tule koskaan muuttumaan !

Olin omalla ajallani tutustunut Islamiin, etsinyt sivustoja ja keskustellut asioista hänen kanssaan.

Islam, Allah~ Kyseessä on kokonainen elämäntapa. Rukoukset, paastoaminen, hijabin käyttö, kaikki vaikuttaa niin työläältä. Entä sitten perjantait ja moskeija?
Osaanko tehdä mitään oikein?
Tällä hetkellä en, vaikka minulla on tietoa ja aavistuksia asioista. Kumminkin tiedän että haluan oppia ja suorittaa nämä kaikki tavalla tai toisella!
Itselläni on vielä edessä pitkä matka, mutta aion kulkea sen.

Pidättäydyin palaamasta Islamiin koska ajattelin ''En nyt ainakaan käänny kun se poika muuten luulee että teen sen vain sen vuoksi'' tai ''en nyt vielä käänny kun äiti ei tykkää jos se kuulee'', ''ei täällä kumminkaan kehtaa käyttää tuota hijabia kun ei ole ketään muita, ihmiset vaan katsoo pitkään ja paheksuu''
KAIKKI HUOLIA SIITÄ MITÄ MUUT AJATTELEE!

Entäs jos vaikka kuolen huomenna enkä olisi palannut Islamiin vaikka sen koenkin oikeaksi? Näyttäisi aika huonolta tekosyyltä Allahin edessä että en kääntynyt kun en vielä osannut tehdä kaikkea oikein ja Koraanikin on lukematta kannesta kanteen~ ei
Se että olen vakaasti kokenut Islamin omakseni, Allah on yksi ja ainoa jumala ja Muhammad on hänen sanansaattajansa~
Toivon palvelevani herra ja osoittavani arvostukseni hänelle. Voin vain tulla siinä paremmaksi.

----------------------------------------------------------------------------------------------

Siinä yksi oikein pitkä kertomus itsestäni. Hieman noloa tällaista kirjoittaa, en ole mitenkään kertojatyyppi ja eksyn usein aiheesta.

Silti jos joku tämän jaksaa lukea ja siitä saa vielä jotain irti, olen iloinen että kirjoitin tämän ja tuntuu hyvältä viimein avautua ja pystyä sanomaan luottavasti olevani muslimi. En papereissa enkä missään virallisesti. Mutta puhtaasti koska itse koen ja sanon näin!

Toivon löytäväni teistä paljon hyviä uusia ystäviä ja saavani tukea sekä opastusta Islamin oikeaoppiseen seuraamiseen.

~Sara~

[muslima786]

Tervehdys Sara

Oli mukava lukea tarinasi miten ole Islamin loytanyt ja kuinka sita edeleen opiskelet Aivan kuin me kaikki muutkin kylla, Islam on sellaista elinikaista opiskelua.

Ajatuksesi siita osaatko kaiken tai mita osaat ja mita muut ajattelevat ovat varmasti jossain maarin tuttuja meille kaikille. Tietenkin tarkeinta on oma varmuus uskostaan ja olemme tilivelvollisia Allahille, mutta olemme ihmisia toisaalta jossain myos riippuvaisia toisista ihmista.. ja uusille muslimeille se on aina vahan vaikea jos ei ole niin paljon tai ollenkaan niita muslimi tuttuja ja sitten, miettii miten se oma perhe tulee asiaan suhtautumaan.

Itsellani se hetken kesti oman perheen allistys ja hammastys, mutta sitten he tottuivat asiaan ja alkoivat hyvaksyivat sen minun valintanani.

Toivon, etta opit taman foorumin kautta ja tutustut Islamiin ja muslimeihin. Jos paikkakunnallasi on moskeija niin kay ihmeessa siellakin jos haluat, varmasti siskot siella kertovat sinulle lisaa myos ja toisaalta auttaa aina uutta muslimi kun on muslimiystavia jotka myos ymmartavat mita lapi kayt

Palkitkoon Allah veljen, joka sinulle alunperin Islamista kertoi. Aamen.

Nyt minun taytyy tasta menna, mutta kiitokset Sinulle oman tarinasi jakamisesta ja tervetuloa tanne foorumiinkin, ja jatkahan postituksiasi

[luyfsa]

Paljon kiitoksia <3

Moskeijaa ei täältä löydy, mutta tarkoitukseni olisi nyt muutaman viikon kuluttua hankkiutua yhteen kun pääsen etelä-suomeen päin.

muslima786 kirjoitti:

Tervehdys Sara Oli mukava lukea tarinasi miten ole Islamin loytanyt ja kuinka sita edeleen opiskelet Aivan kuin me kaikki muutkin kylla, Islam on sellaista elinikaista opiskelua. Ajatuksesi siita osaatko kaiken tai mita osaat ja mita muut ajattelevat ovat varmasti jossain maarin tuttuja meille kaikille. Tietenkin tarkeinta on oma varmuus uskostaan ja olemme tilivelvollisia Allahille, mutta olemme ihmisia toisaalta jossain myos riippuvaisia toisista ihmista.. ja uusille muslimeille se on aina vahan vaikea jos ei ole niin paljon tai ollenkaan niita muslimi tuttuja ja sitten, miettii miten se oma perhe tulee asiaan suhtautumaan. Itsellani se hetken kesti oman perheen allistys ja hammastys, mutta sitten he tottuivat asiaan ja alkoivat hyvaksyivat sen minun valintanani. Toivon, etta opit taman foorumin kautta ja tutustut Islamiin ja muslimeihin. Jos paikkakunnallasi on moskeija niin kay ihmeessa siellakin jos haluat, varmasti siskot siella kertovat sinulle lisaa myos ja toisaalta auttaa aina uutta muslimi kun on muslimiystavia jotka myos ymmartavat mita lapi kayt Palkitkoon Allah veljen, joka sinulle alunperin Islamista kertoi. Aamen. Nyt minun taytyy tasta menna, mutta kiitokset Sinulle oman tarinasi jakamisesta ja tervetuloa tanne foorumiinkin, ja jatkahan postituksiasi

[Durrah]

luyfsa kirjoitti:

Tämä kaikki tuntui niin väärältä. Koin kumminkin uskovani, että on olemassa jokin korkeampi voima ja muiden maailmanuskontojen innoittamana jatkuvasti pohdin tätä. Kuinka jokainen päivä on erityinen, muita pitää kunnioittaa ja kuinka ''jokainen on laulun arvoinen''. Kukaan ihminen ei ole pohjimmiltaan paha ja kaikilla on oikeus onneen. Miten sitten tutustuin Islamiin ja päädyin palaamaan siihen? Olin hyvinkin pitkälti luonut mielessäni kuvan siitä miten tulisi elää ja pyrkinyt olemaan hyvä kaikkia kohtaan. Kumminkin jokin tästä kaikesta tuntui puuttuvan. Koska jokin korkeampi voima oli varmasti olemassa. Miten minun sitten oikein oli tarkoitus osoittaa kunnioitukseni tätä kohtaan? Miten olla parempi ihminen? Pelkkä kiltin tytön käytös ei tuntunut riittävältä. Islam ja sen ajatukset osoittautuivat olemaan erittäin lähellä omiani! Islam, Allah~ Kyseessä on kokonainen elämäntapa. Rukoukset, paastoaminen, hijabin käyttö, kaikki vaikuttaa niin työläältä. Entä sitten perjantait ja moskeija? Osaanko tehdä mitään oikein? Tällä hetkellä en, vaikka minulla on tietoa ja aavistuksia asioista. Kumminkin tiedän että haluan oppia ja suorittaa nämä kaikki tavalla tai toisella! Itselläni on vielä edessä pitkä matka, mutta aion kulkea sen. Pidättäydyin palaamasta Islamiin koska ajattelin ''En nyt ainakaan käänny kun se poika muuten luulee että teen sen vain sen vuoksi'' tai ''en nyt vielä käänny kun äiti ei tykkää jos se kuulee'', ''ei täällä kumminkaan kehtaa käyttää tuota hijabia kun ei ole ketään muita, ihmiset vaan katsoo pitkään ja paheksuu'' KAIKKI HUOLIA SIITÄ MITÄ MUUT AJATTELEE! Entäs jos vaikka kuolen huomenna enkä olisi palannut Islamiin vaikka sen koenkin oikeaksi? Näyttäisi aika huonolta tekosyyltä Allahin edessä että en kääntynyt kun en vielä osannut tehdä kaikkea oikein ja Koraanikin on lukematta kannesta kanteen~ ei Se että olen vakaasti kokenut Islamin omakseni, Allah on yksi ja ainoa jumala ja Muhammad on hänen sanansaattajansa~ Toivon palvelevani herra ja osoittavani arvostukseni hänelle. Voin vain tulla siinä paremmaksi. ------------------------------------------------------------------------------------------- Siinä yksi oikein pitkä kertomus itsestäni. Silti jos joku tämän jaksaa lukea ja siitä saa vielä jotain irti, olen iloinen että kirjoitin tämän ja tuntuu hyvältä viimein avautua ja pystyä sanomaan luottavasti olevani muslimi. En papereissa enkä missään virallisesti. Mutta puhtaasti koska itse koen ja sanon näin! Toivon löytäväni teistä paljon hyviä uusia ystäviä ja saavani tukea sekä opastusta Islamin oikeaoppiseen seuraamiseen. ~Sara~

Assalamu Aleykum Sara ja tervetuloa joukkoomme!

Siinä Sinun kertomuksessasi oli tuotu esille se kaikkein tärkein - Olet löytänyt sen oikean tien, sen oman polun Allahin luokse Alhamdulillah

Siinä tuli sanottua myös SHAHADA suoraan sydämmestä... mikä tarkoittaa, että olet MUSLIMI.. Mash Allah!

Älä ole huolissaan, miten osaat kaiken.. se taito ja tieto tulee pikkuhiljaa ajan myötä.. Samoin tulee varmuus, että olet oikealla elämän polulla Insh Allah..

Toivon Sinulle sydämmestäni kaikkea kaunista ja hyvää uudella tiellä... ja olemme kaikki täällä tukena ja turvana..

Amina

[saladdin_84]

Assalaamu aleikum, veljet ja siskot..

Ajattelin kertoa tänne myös oman tarinani, kuinka tulin Islamiin. WTC tornien romahdettua aloin etsiä lisää Islamista.. Tapasin myös erään miehen, Izzatin netistä ja aloin hän yritti jotain selittää minulle Islamista, mutta olin melko toivoton tapaus..

Aloin kuitenkin pikku hiljaa jättää Islam-stereotypiat. Eli ymmärsin, ettei nainen ole Islamissa alistettu, vaan kunnioitettu. Ja samoin että Islam kieltää terrorismin ja siviilien tappamisen.

Olin kristitty vain, koska isäni, vaarini, jne olivat olleet kristittyjä ja opettaneet minua uskomaan siihen. Mutta se ei tehnyt siitä totuutta.

Tajusin, että kristinusko ja Islam olivat hyvin samanlaisia. Usko samoihin profeettoihin, kirjoihin jne. Ainoastaan kiista Jeesuksen ja Muhammedin asemasta ja viestistä. Enkä ollut elänyt kummankaan aikana, tai nähnyt kumpaakaan, että voisin sanoa varmuudella, mitä he opettivat.

Ymmärsin etten voinut olla varma totuudesta. Mutta uskoin Jumalaan. Ja tiesin, että Jumala kuulee minun rukoukseni. Joten joka yö ennen nukkumaan menoa aloin rukoilla Jumalaa näyttämään minulle sen tien, joka johtaa hänen luokseen.. Näyttämään minulle totuuden.

Sitten ensimmäisenä yönä näin unen. Mustaan kiveen oli kirjoitettu kultaisilla kirjaimilla.. En muista tarkkoja sanoja, mutta jotain että minun tulisi seurata Islamia päästäkseni Jumalan luo.. Mutta olin ikuinen asioiden kyseenalaistaja. Ajattelin, että ehkä tämä oli vaan unta, eikä oikeasti ollut Jumalalta.. Rukoilin uudestaan Jumalalta toista kertaa.. Ja kolmatta.. Ja aina tuli joku uusi uni.. En muista montako kertaa.. Sitten loppujen lopuksi antauduin ja sanoin, että nyt uskon.. Tämä tapahtui 25.12.2001, vuodesta en ole ihan varma, WTC-iskujen jälkeen. Muistaakseni olin silloin 16-vuotias. Kerran muistan sellaisen unen, jossa minulle sanottiin, että Jeesus ei ole mitään muuta kuin ainoastaan ihminen.

Sitten alkoi arki.. Vanhemmat eivät vielä tienneet, että olin Muslimi.. Mutta aloin kieltäytyä sianlihasta.. Ja jätin tyttöystävät taakse. He loppujen lopuksi ymmärsivät, että olin tullut Islamiin. Sitten pari vuotta roikuin tuollaisessa tilassa. En tiennyt Islamista paljo mitään. Rukoilin ihan väärin ja joskus tein wudun, sitten vessaan ja sen jälkeen rukoilin. 5 rukousta putkeen yleensä, kunnes opin, että ne pitäisi oikeasti rukoilla jonain tiettyinä aikoina.. Tunsin että uskostani alkoi oikeasti tulla heikko.. Ja halusin kertoa vanhemmilleni Islamista, mutta en tiennyt siitä mitään.. Äitini taas yritti lähettää minun luokseni jos jonkinlaista pappia ja lähetyssaarnaajaa. Mutta tunsin kristinuskon silloinkin sen verran hyvin, etteivät he pystyneet vakuuttamaan minua..

Sitten alkoi Irakin sota.. Silloin tunsin sellaista veljeyttä kaikkia Muslimeja kohtaan. Tunsin, että tämä on osittain minun syyni, että veljet ja siskot kärsii. Tunsin, että se on minun velvollisuuteni oppia Islam. Jätin lukion sitten kesken, olisi ollut alle vuosi jäljellä.. Mutta ajattelin, että jos jätän Islamin sen takia, että voin saada lukiotodistuksen, niin se on todella huono kauppa.. Joten ajattelin lähteä Jordaniaan. Ajattelin, että voisin opetella siellä arabiankielen, Islamin, jne. Vanhemmat yritti kaikin keinoin estää minua. Sanoivat, että ostavat minulle lomamatkan ja auton ja vaikka mitä kun en vaan lähde. Mutta minun päätäni on aika hankala kääntää, kun olen päättänyt jotain. Sitten loppujen lopuksi ostin liput ja lähdin.. Vanhemmat olivat tippa linssissä saattamassa minua.. Sanoin heille, että nähdään sitten noin 10 vuoden päästä.. Moro..

Eka päivä Jordaniassa oli aika jännä.. Olin ihan tajuttoman väsyksissä. Nukuin zohorin jälkeen Asseriin.. Ja sitten Maghreb-rukouksen jälkeen.. Yksi veli, Osama tuli minun luokseni. Osama tarkoittaa leijonanpentua, eikä jokainen Osama tarkoita, että se on Bin Laden. Jep.. Hänellä oli iso parta, Jubbah, Turbaani ja oikeasti yksi komeimmista miehistä, mitä olen ikinä elämäni aikana nähnyt. Hän sanoi minulle, että he menevät moskeijaan kolmeksi päiväksi ja syövät siellä, nukkuvat siellä ja kuuntelevat puheita sen kolme päivää. Kuvittelin jostain syystä, että tuo mies varmaan haluaa tappaa minut.. Mutta ajattelin, että silloinhan olisin vaan Shaheed.. Eli bismillääh..

Siellä ensimmäistä kertaa kuulin Allahista Jordaniassa.. Kuulin, että Allah pystyy tekemään mitä tahansa.. Selityksenä hän kertoi, että jos Allah haluaisi jokaista universumin atomia kohti luoda yhden tonnin kultaa, hän pystyisi tekemään sen.. Ja jos hän haluaisi tehdä tämän kultamäärän jokaista atomia kohti tonnin kultaa, hän pystyisi tekemään sen vain sanomalla "olkoon ja se on." Kuulin ensimmäistä kertaa, että Jumala voi tehdä mitä tahansa.. Suomessa olin aina kuvitellut, että Jumala pystyy tekemään jotain ja jotain muuta ei pysty tekemään.. Mutta nämä veljet kertoivat minulle, että Allahilla ei ole rajoja. Tämän jälkeen aloin pitää sunnaa, kasvattaa partaa ja muutin tuon 3 päivän jälkeen elämäni täydellisesti. Sitten olin näiden veljien kanssa noin 7 kuukautta..

Ajattelin oppia arabiankieltä siellä.. Kerran ne otti minut yhteen paikkaan syrjäseudulle kahden veljen kanssa, jotka eivät osanneet muuta kuin arabiankieltä.. He ajattelivat, että minun on pakko oppia siellä arabiaa.. Kahden viikon päästä lopputulos olikin hieman toinen.. Nämä kaksi veljeä alkoivat opetella englantia Lähdin sitten sieltä..

Sitten kun en löytänyt Jordaniasta mitään hyvää paikkaa opetella arabiankieltä.. Olisin voinut mennä Saudeihin, tai Pakistaniin.. Kysyin siitä joiltain oppineilta.. He käskivät minun mennä Pakistaniin.. Joten menin sinne. Menin siellä 40 päivää Tableegh-veljien kanssa.. Ja yritin etsiä jotain Islamilaista koulua.. Mutta kaikki olivat urdun kielellä, osassa opinnot 10 vuotta.. Suutuin siitä ja kysyin, että haluavatko he minun tuhlaavan kaksi vuotta urduun, kun vanhempani ovat ei-muslimeja, enkä tiedä koska he kuolevat..

Olin sitten lopuksi aika surullinen. Koska tiesin, että jos en opi Islamia, olisin luultavasti jättänyt Islamin.. Olin jo antautunut siihen.. Sitten yhtenä päivänä tapasin siellä yhden Pakistanin suuren oppineen. Tariq Jameelin. Hän tuli puhumaan minulle ja pyysi minua opiskelemaan kouluunsa. Hän sanoi, että hänellä on Arabiankielinen Madrasah (Islamilainen koulu) ja hän haluaisi, että tulisin heille. Hyväksyin sen tarjouksen.. Olin siellä aika kauan.. Oliko noin 5-6 vuotta.. Sitten tulin vuosi sitten lopullisesti takaisin Suomeen.

Izzat, Osama ja Tariq Jameel ovat kaikki vähän niin kuin minun kolme isääni Islamissa. Allah johti minua heidän kauttaan. Jos ei heitä olisi ollut, olisin varmasti jättänyt Islamin jossain vaiheessa..

Tässä oli minun tarinani. Olisi ihan mukava kuulla muidenkin veljien ja siskojen kääntymisistä ja tarinoita heidän vaiheistaan ja elämästään.

[nashida02]

Assalaamu alaikum

Tässä minun tarinani:

Kasvoin perusluterilaisperheessä, jossa uskonnolla ei oikeastaan ollut sijaa. Kymmenen vuotiaana päätin, etten usko Jumalaan, vaikka salaa tiukan paikan tullen rukoilin. Kävin kuitenkin rippikoulun, mutta en voinut uskoa Jeesukseen Jumalana. Jatkoin siis edelleen ateistina ja erosin kirkosta.

Tammikuussa 2002 minuun iski valtava tarve tehdä hyvää. Aloin antaa rahaa keräyksiin ja tehdä vapaaehtoistyötä. Samalla islam alkoi vetää minua puoleensa. Löysin itseni illasta ja yöstä toiseen lukemassa islamista netistä, joskus se voima tuntui pelottavalta, en voinut vastustaa sitä. Ostin suomenkielisen Koraanin ja yllätyin miten niin moni asia loksahti paikoilleen ja moneen kertaan mietin, että juuri noinhan olen aina ajatellut. Mutta kuitenkin ajattelin että ei, en usko... Lopetin kuitenkin sianlihan syönnin ja alkoholin juomisen, jota olin oikeastaan tehnyt vain siksi kun muutkin...

Vuoden mittaan tapasin muslimeja, kävin moskeijalla luennoilla, etsin lisää ja lisää tietoa. Opettelin rukoilemaan, vaikka en uskonut... Kesällä sattui ikävä asia perhepiirissä ja silloin lupasin mielessäni Jumalalle, jos autat nyt, lupaan, että minusta tulee muslimi. Ja apu tuli, alhamdulillaah.

Syksyllä muutin uuteen asuntoon, ensimmäisenä iltana tunsin itseni kovin yksinäiseksi. Löysin tieni netissä johonkin islam-chattiin ja aloin jutella siellä muutaman veljen kanssa. En enää muista miten keskustelu eteni, mutta sanoin shahadan netissä sinä yönä. Muistan vaan sen epätodellisen onnen tunteen, nyt olen muslimi, enkä ollut enää yhtään yksin.

Pian olen siis ollut 8 vuotta muslimi alhamdulillaah.

[liljatar72]

olen aina ollut kiinnostunut eri uskonnoista ja kulttuureista,opiskellut diakoniaa ja uskonut Jumalan olemassa oloon.jotain elämästäni puuttui silti,halusin jotain enemmän,syvempää,konkreettisempaa.miehistäkin oli vähän nurja käsitys,ja rukoilin Jumalalta,että saisin uskovan puolison,sillä minusta tuntui,etten voi elää minkään pintaliitäjän kanssa,ja tarvitsin myös jonkin uskossa vahvan tuen.no,minähän sitten odottelin jotain saarnaajaa,tai luterilaista pappia!noh,ei tielleni osunut pappi,tuli muslimi!!!tässä kohdin täytyy sanoa,että Jumalalla on pakko olla huumorintajua... nyt sitten olen etsinyt tietoa,maaliskuun lopussa lausuin sahadanin mieheni tietämättä...hän oli tietysti onnellinen puolestani.Vaikka osa minusta arkailee vielä ulkoista muutosta,katson ihaillen siskoja jotka pukeutuvat oikein,toivon heidän vahvuuttaan.ja osa minusta on jotenkin rauhallinen,onnellinen,kun katson hommamiani islamilaisuuteen sopivia vaatteita,kosketan niitä kunnioittaenja ajattelen,että vielä jonain päivänä...mutta vasta niin alussa,opin tie tuntuu loputtomalta,joskus turhauttavalta. ja minun kohdallani on suuri merkitys sillä,miten ihan alkuaikoina minua kohdeltiin,avosylin,ystävällisesti.nyt osaa jo vetäytyä kuoreen piikeiltä,kun en jotain osaa...toivoisin meidän muslimien muistavan armeliaisuuden,sillä avaa sydämiä.lisään vielä että sahadan oli oma valinta,kuin olisi tullut kotisatamaan...minä olen nyt muslimi alkuvaikeuksista huolimatta pitkälti rohkaisujen johdosta,kiitos siskot.

[maryam-83]

Salam alaykum.

Kasvoin ihan tavallisessa suomalaisessa tapaluterilaisessa perheessa. Uskonnosta ei paljon puhuttu. Mummoni opetti iltarukouksen jonka sanoinkin hiljaa mielessani joka ilta.
Pikkuveljeni kuoli kun olin itsekin viela pieni, n.4 vuotias. Sanottiin etta han meni enkeliksi taivaaseen. Muistan etta jo ihan pienena tavallaan uskoin Jumalaan, olin kiinnostunut enkeleista.
Kavin pyhakoulussa ja muistan etta siella oli ihan hauskaa, mutta jotain kysymyksia herasi jo silloin. Kysyin aidilta, miten ihan kaikki ihmiset voivat saada kaiken anteeksi. Ajattelin pikkuveliani jonka sanottiin olevan taivaassa, ja Jammusetaa (olin suht saman ikainen kun tytot jotka Jammu tappoi, ja leikkinyt samalla pihalla jolta tytot vietiin).
Ei tuntunut oikeudenmukaiselta, etta niin paha ihminen joka voi tappaa kaltaisiani pikkutyttoja, voi paasta samaan ihanaan paikkaan kun veljeni.

Ala-asteella harrastin koripalloa, aerobicia... ja disco ja showtanssia. Olin myos kiinnostunut elaintensuojelusta. Yla-asteella lopetin ensin sianlihan syomisen. Vaan siksi etta olin huomannut etta siita tulee huono olo. Lopetin sitten lihansyomisen kokonaan, ja soin koulussa kasvisruokaa.
Yla-asteella urheilin paljon, ja muutenkin olin koko ajan menossa. Viikonloppuisin biletettiin ja elin siis ihan niin kuin muukin kaveripiiri. Aina kuitenkin tuntui jotain puuttuvan, vaikka keksin aina uusia juttuja, uusia harrastuksia...
Koulussa luettiin uskonnontunneilla enemman muista uskonnoista. Olin kiinnostunut ihan kaikista, mutta Islam tuntui jotenkin... jarkevimmalta ja oikeudenmukaisimmalta. Hankin siita lisaa tietoa, lahinna mita kirjastosta loytyi. Ja kaikki mita luin vaikutti oikealta.

Sitten menin rippileirille. Jeesuksen jumaluudesta piirreltiin kaavioita. Kaavioita kolmiyhteisesta jumalasta. Se ei tuntunut yhtaan oikealta. Rukoiltiin -Mina uskon jumalaan, isaan kaikki valtiaaseen, taivaan ja maan luojaan... se Jumala ei vaan mielestani voinut olla mihinkaan kaavioon asetettavissa. Esitin paljon kysymyksia. Papit sanoivat, etta jumalaa ei voi jarjella ymmartaa, pitaa vain uskoa. Mielestani en saanut jarkevia vastauksia, ja mietin ettei Jumala varmastikaan halua eksyttaa ihmisia olemalla niin vaikeasti ymmarrettava.
Paasin sitten ripille ja olin ihan varma etta Jumala on yksi, ei kolmiyhteinen. Islam oli sita, mihin olin sisimmassani aina uskonut. Sanoin shahadan, ja elamani alkoi muuttua pikkuhiljaa. En viela tiennyt Islamista paljon mitaan, tiesin vain etta ei ole muuta Jumalaa kuin Allah, ja Muhammed (SAWS) on Hanen lahettilaansa.
Muuten elin viela jonkin aikaa samaa elamaa kuin ennenkin, kaverit, bilettaminen jne. Mutta kaikki se alkoi tuntua yha enemman vaaralta ja turhalta. Kerran jonotin ulkona sateessa discoon, jono oli pitka ja kun olin paassyt ovella, paatinkin lahtea pois. Menin bussilla kotiin, kun kaverit odottivat discossa. Ajattelin etta olen tehnyt kaikkea niin turhaa elamassani.

Olin pari vuotta seurustellut muslimin kanssa. Han ei kuitenkaan mitenkaan harjoittanut uskontoa. Matkustimme Egyptiin yhtena Ramadanina. Harjoittelin paastoa. Egyptissa ihmiset ehdottivat, etta mina ja poikaystavani menisimme naimisiin. Poikaystavani ei kuitenkaan voinut (vanhemmat kielsivat...).

Alkoi yha enemman tuntua silta, etta en voi elaa niin vaarin, niin vastoin Islamia kun kuitenkin tiedan miten tulisi elaa. Poikaystava jai monen mutkan jalkeen.

Rukoilin Allahilta johdatusta. 18 vuotiaana tapasin mieheni, jonka kanssa olen ollut nyt naimisissa 8 vuotta ja meilla on 3 lasta. Mieheni on uskova ja harjoittaa uskontoa. Hamdulillaah, olen saanut muslimina kehittya pikkuhiljaa. Hijabin sain paahani vasta vahan aikaa sitten.